Graafinen suunnittelija Mindi Pekola aloitti joulukuussa Boomingin suunittelijatiimissä.
Mindin taustassa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla graafinen suunnittelu ja vaatesuunnittelu: hänellä on tutkinnot molemmilta aloilta ja designer-kokemusta on karttunut runsaasti myös vaatetusalalta. Boomingille Mindi siirtyi Boskililta, jossa hän vastasi graafisen suunnittelun ohella vaatesuunnittelusta ja tuotteistuksesta.
Herkkyys on tärkeä osa Mindin persoonaa suunnittelijana ja luovuutta ruokkivat parhaiten elämän pienet ilot. “Boomingilla olen päässyt näkemään ja tekemään alusta alkaen hyvin laajasti asioita. Työssä on parasta asiakkaat ja lukuisat mielenkiintoiset projektit”, hän kertoo.
Toimiston ulkopuolella Mindille on tärkeää aika perheen kanssa joko kotona, mökillä tai luonnossa ulkoillen. Vaatesuunnittelu on myös yhä tärkeä osa Mindin elämää, sillä hän jatkaa suunnittelua vapaa-ajallaan. “Nautin siitä, että voin tehdä molempia töitä.”